Vastuullinen verkkokauppa Oppop Shop - vastuullisuustekomme

Vastuullinen verkkokauppa Oppop Shop - vastuullisuustekomme

Oppop Shopia perustaessa jouduimme tarkkaan punnitsemaan omaa arvomaailmaamme. Voiko kukaan perustaa enää yhtään uutta tavaraa myyvää yritystä, kun ihminen tuhoaa ympäristöään jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla? Maailma pursuaa kertakäyttöistä tavaraa, joka muuttuu hetkessä roskaksi. Silti me - kuten niin moni muukin - rakastamme kauniita asioita. Emme siis halua olla tekopyhiä. 

Tiedostamme, ettei ihminen koskaan voi lopettaa kuluttamista. Eikä täydykään lopettaa, kunhan ostamme vain tarpeeseen ja valitsemme hankintamme tarkkaan. Haluamme asioita ja meillä on oikeus haluta fyysisiä asioita ympärillemme. Olemmehan kaikki hieman hedonisteja, eikä meidän kaikkien täydy ryhtyä penttilinkoloiksi tai omavaraisiksi pienviljelijöiksi, jotta olemme oikeutettuja onnellisuuteen.

Mutta meidän tulee kaikkien tehdä osamme vastuullisuuteen liittyen.

Kauppa, josta on mahdotonta ostaa vastuuttomasti

Niinpä tulimme siihen päätelmään, että meidän nimenomaan täytyy perustaa uusi kauppa, josta on helppoa ostaa vastuullisesti valmistettuja tuotteita.
Tai toisin sanoen halusimme tähän maailmaan yhden kaupan lisää, josta on mahdotonta (tai vähintään hyvin, hyvin vaikeaa) ostaa vastuuttomasti valmistettuja tuotteita.

Yllätyimme, kun tutkimme, ettei vastuullisesti rakennettu verkkokauppa ei edes ole niin kovin epäekologista. Luonnolle pahinta verkkokaupassa on tuotteiden valmistaminen ja toimittaminen. Näihin molempiin olemme pyrkineet vaikuttamaan kumppanivalinnoillamme.

Yhden paketin 2000 km vastaa 3 km henkilöautolla

Nykyään kansainvälinen logistiikka on jo niin tehokasta, että yhden paketin kuljetus 2000 km matkan vastaa yhden ihmisen 3km ajamista tavallisella autolla (lähde: Shopify). Ei kovin paha siis, mutta kun verkkokaupan paketteja liikkuu miljardeja ympäri maailmaa, kasvaa ongelman skaalakin.

Suomessa toimituskumppaniksemme valikoitui Posti, joka on sitoutunut vähentämään omat päästönsä nollaan ja kuljettamaan fossiilivapaasti vuoteen 2030 mennessä. 

 

Näistä asioista me Oppop Shopissa olemme huolehtineet:

  1. Myymme vain mahdollisimman kestävästi valmistettuja tuotteita
  2. Kehotamme ostamaan vain tarpeeseen
  3. Emme käytä pakkauksissamme lainkaan muovia (paitsi valmistajan käyttämät muovipehmusteet)
  4. Kierrätämme ja käytämme uudelleen valmistajan käyttämiä pakkausmateriaaleja
  5. Lähellä asuville kuluttajille tarjoamme mahdollisuuden noutaa tuotteensa itse varastolta
  6. Tarjoamme kuluttajalle mahdollisuuden kompensoida tilauksensa päästöjä (kompensaatiokumppani: Cloverly)
  7. 1 % for the planet -jäsenenä lahjoitamme 1 % myynnistämme oman lähiympäristömme hyväntekeväisyyteen

 

Näillä ohjeilla myös sinä voit vaikuttaa omalta osaltasi kestävään kehitykseen:

  1. Osta mahdollisimman kestävästi valmistettuja tuotteita
  2. Osta vain tarpeeseen
  3. Älä osta ja palauta tuotteita kepein perustein
  4. Anna eteenpäin
  5. Korjaa vanhaa äläkä heitä roskiin
  6. Myy meille takaisin käyttökelpoiset tuotteet
  7. Kierrätä oikein rikkoutuneet

 

Oletko sinä löytänyt jotain kehitettävää Oppop shopissa tai haluatko muuten antaa palautetta verkkokaupastamme?

Haluamme kehittää kauppaamme ja kuulemme mielellämme palautetta. Lähetä sähköpostia : hello@oppopshop.com

 

1 / 8