Hyvinvointi ja seksi

Hyvinvointi ja seksi

Self-care, eli itsestään huolehtiminen on ollut pinnalla viime vuosien aikana – ja ihan syystä. Aihe on tärkeä. Erityisesti seksuaalisesti vapaammassa nyky-yhteiskunnassa, jossa kuitenkin todellinen ihmisten välinen tasa-arvo on yhä unelmaa.

Jotta voisimme kaikki mahdollisimman hyvin, meidän on huolehdittava itsestämme kokonaisvaltaisesti. Seksuaalisuus kuuluu yhtenä tärkeänä osana omaan henkiseen ja keholliseen hyvinvointiin. 

Me Oppopissa haluamme edistää avointa puhetta seksuaalisuudesta sivistyneesti ilman hihittelyä tai häpeää. Lähestymme seksia puhtaasti henkilökohtaisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

Haluamme helpottaa omasta kehosta nauttimista kaikille ja parantaa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Oppop Shopista voit ostaa vibraattorin samaan aikaan kynttilän tai puutarhasaksien kanssa. Arkisesti osana jokapäiväistä elämääsi.

Tässä näkökulmia hyvinvointiin seksin näkökulmasta.

Ole rehellinen asioista, jotka tuntuvat sinusta mukavilta.
Pelkäämme usein kertoa todellisia halujamme, koska jännitämme sitä mitä muut meistä ajattelevat. Usein se kuitenkin kannattaa. Mutta vaikka näköalojen laajentaminen onkin hienoa, osallistuminen sellaiseen mikä saa sinut tuntemaan olosi epämukavaksi tai turvattomaksi, voi olla haitallista. Ole siis rehellinen ja kannusta kumppaniasi tekemään samoin.

Tutki omaa kehoasi.
Yksi parhaista keinoista oppi tuntemaan mikä sinut sytyttää ja mikä ei, on tutkia omaa kehoasi ja antaa sille rakkautta (välineillä tai ilman). Se paitsi helpottaa toiveidesi ja halujesi kertomista kumppanillesi – esimerkiksi sitä, millaisesta kosketuksesta pidät – mutta keskittyminen nautinnon tuottamiseen itselleen voi myös lisätä itseluottamusta.

Priorisoi omaa nautintoasi yhtä lailla kuin kumppanisi nautintoa
On luonnollista haluta varmistaa, että kumppanisi nauttii, mutta orgasmin ei tarvitse olla päämäärä. Liiallinen keskittyminen toisen tyydyttämiseen voi olla stressaavaa – joten varmista, että keskityt nauttimaan myös itse.

Sinulla on aina oikeus ehkäisyyn.
Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää, mutta kondomin käytön ei pitäisi olla neuvottelukysymys.

Sinulla on lupa muuttaa mieltäsi.
Suostumus on sinun ja vain sinun päätöksesi. Ehkä ajattelit haluavasi seksiä, mutta päätit sitten, että et haluakaan – sinulla on siihen täysi oikeus ja kumppanisi tulee kunnioittaa sitä. 

  • Vibe vibraattori

    Normaalihinta
    €44,90 EUR
    Normaalihinta
    €54,90 EUR
    Myyntihinta
    €44,90 EUR
    Vibe vibraattori
    Alennusmyynti
  • Burn no. 1 - hierontakynttilä

    Normaalihinta
    €16,90 EUR
    Normaalihinta
    €19,90 EUR
    Myyntihinta
    €16,90 EUR
    Burn no. 1 - hierontakynttilä
    Alennusmyynti
  • Gwen vibraattori

    Normaalihinta
    €59,00 EUR
    Normaalihinta
    Myyntihinta
    €59,00 EUR
    Gwen vibraattori
  • Cone tappi

    Normaalihinta
    €29,90 EUR
    Normaalihinta
    Myyntihinta
    €29,90 EUR
    Cone tappi
  • Lennon vibraattori

    Normaalihinta
    €75,00 EUR
    Normaalihinta
    Myyntihinta
    €75,00 EUR
    Lennon vibraattori
  • Oil no. 0 - vartaloöljy

    Normaalihinta
    €39,90 EUR
    Normaalihinta
    Myyntihinta
    €39,90 EUR
    Oil no. 0 - vartaloöljy
  • Burn no. 0 - hajusteeton hierontakynttilä

    Normaalihinta
    €16,90 EUR
    Normaalihinta
    €19,90 EUR
    Myyntihinta
    €16,90 EUR
    Burn no. 0 - hajusteeton hierontakynttilä
    Alennusmyynti
  • Drop vibraattori

    Normaalihinta
    €44,00 EUR
    Normaalihinta
    €54,90 EUR
    Myyntihinta
    €44,00 EUR
    Drop vibraattori
    Alennusmyynti